Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Protokoll 21.03.2024/Paragraf 127


 

Huoltajakyselyn 2024 tulokset

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 21.03.2024 § 127  

610/12.00.02/2024  

Valmistelu ja lisätiedot perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen ja laatuvastaava Anna Talvitie etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Koulutus- ja varhaiskasvatuspalveluiden huoltajakysely toteutetaan joka kolmas vuosi laatusuunnitelman mukaisesti. Helmikuussa 2024 huoltajilla oli mahdollisuus vastata varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelujen huoltajakyselyihin. Kysely toteutettiin Webropolilla ja vastausaika oli 2.-18.2.2024. Kyselyyn oli mahdollista vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

 

Koulutuspalveluiden kyselyyn vastasi 1437 huoltajaa. Oppilasmäärään suhteutettu suuntaa antava vastausprosentti on noin 26 %. Samalla kaavalla laskettuna vastausprosentti on 6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisessä huoltajakyselyssä vuonna 2021.

 

Huoltajakysely koostui 22 väittämästä, jotka oli jaettu kolmeen teemaan, kouluyhteisön hyvinvointi, laadukas oppiminen sekä osallisuus ja yhteistyö. Huoltajat vastasivat väittämiin neliportaisella asteikolla. Lisäksi jokaisen teeman yhteydessä oli mahdollisuus avoimeen palautteeseen. Palautteita kertyi yhteensä 761kpl. Koulutuspalvelut saivat huoltajilta väittämistä kokonaiskeskiarvon 3,4, kun maksimipistemäärä oli 4. Kyselyn perusteella huoltajat ovat erittäin tyytyväisiä kaupungin koulutuspalveluiden tarjoamaan palveluun. Verrattuna edelliseen vuoden 2021 kyselyyn tyytyväisyys on pysynyt kokonaiskeskiarvon osalta samalla erinomaisella tasolla.

 

Eniten tyytyväisyyttä huoltajat ilmaisivat kodin ja koulun yhteistyöhön sekä lapsen saamaan tukeen ja huolenpitoon liittyvissä väittämissä. Kehittämiskohteita löytyy vastausten perusteella erityisesti koulujen kerhotoiminnassa, oppilasarvioinnin perusteiden avaamisessa huoltajille sekä opetusryhmien koossa työrauhan ja oppimisen turvaamiseksi.

 

Tuloksia tullaan käsittelemään sekä kokonaisuutena että oppilaitoskohtaisesti. Tulevan lukuvuoden suunnittelussa otetaan huomioon tuloksista nousevat kehittämistarpeet, ja jatketaan onnistumisten vahvistamista.

 

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja

Suomenkielinen koulutusjaosto merkitsee tiedoksi huoltajakyselyn tulokset ja suunnitelman niiden hyödyntämiseen osana koulutuspalveluiden laadun kehittämistyötä.

 

Päätös
Suomenkielinen koulutusjaosto merkitsi tiedoksi huoltajakyselyn tulokset ja suunnitelman niiden hyödyntämiseen osana koulutuspalveluiden laadun kehittämistyötä.