Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Protokoll 27.02.2024/Paragraf 118



 

Kulttuuripolku-kulttuurikasvatussuunnitelman hyväksyminen

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 27.02.2024 § 118  

418/12.00.01/2024  

Valmistelu- ja lisätiedot kulttuurikoordinaattori Sini Kallio,  kulttuuripalvelukoordinaattori Veronica Svenskberg ja kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Porvoon kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut, Porvoon taideoppilaitos, varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut sekä Porvoon museo ovat vuonna 2023 yhdessä valmistelleet päivitettävän Porvoon kulttuurikasvatussuunnitelman. Kulttuurikasvatussuunnitelma kokoaa yhteen ja selkeyttää jo olemassa olevia kulttuurikasvatuksen rakenteita. Vuodesta 2016 voimassa ollut Kultis-kulttuurikasvatussuunnitelma perusopetuksen ryhmille ja vuonna 2019 hyväksytty Mini-kultis kulttuurikasvatussuunnitelma varhaiskasvatuksen ryhmille tunnetaan jatkossa yhteisellä nimellä Kulttuuripolku.

 

Kulttuurikasvatussuunnitelmien taustalla vaikuttaa Suomessa Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus (2014), jonka mukaan niin valtion tasolla kuin kunnissa lasten ja nuorten kulttuuriset oikeudet tulee vakiinnuttaa rakenteelliseksi osaksi kaikkea kulttuuritoimintaa. Suunnitelmallista kulttuurikasvatusta tukevat Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.  Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toimijat ovat valtakunnallisia asiantuntijoita kulttuurikasvatussuunnitelmien laadinnassa ja ylläpitävät yhteistä Kulttuurikasvatussuunnitelma.fi-sivustoa.

 

Porvoon Kulttuuripolku-toiminnan palveluntarjoajat kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut, musiikkiopisto, taidekoulu ja Porvoon museo sekä mahdolliset muut Kulttuuripolku-ohjausryhmän koordinoimat yhteistyökumppanit järjestävät suunnitelmallisia kulttuurikasvatuspalveluita kaikille kunnalliseen ja yksityiseen varhaiskasvatukseen, kotihoitoon ja perusopetukseen osallistuville lapsille. Kulttuuripolku-toiminnan palveluntarjoajat sekä varhaiskasvatuspalvelut ja koulutuspalvelut ovat yhteistyössä vastuussa lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen tasavertaisesta toteutumisesta.

 

Porvoo tarjoaa lapsille ja nuorille monipuolisen ja ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia ja kokea taidetta, kulttuuria ja kulttuuriperintöä. Porvoossa on runsaasti ympäristöjä, joissa voi oppia ja kokea uutta. Porvoolle ovat ominaisia muun muassa kaksikielisyys ja sen myötä suomen- ja ruotsinkielinen kulttuuri, historiallisesti monikerroksinen vanha kaupunkiympäristö, saaristokulttuuri, kuvataiteen vahva perinne, taiteen ja kulttuurin historialliset suurnimet sekä kulttuuritoimijoiden suuri määrä.

 

Kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteena on vahvistaa porvoolaisten lasten ja nuorten mahdollisuuksia tutustua ja osallistua kulttuuriin monipuolisesti sekä tuottaa kulttuurin keinoin lapsille ja nuorille myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia. Koko kulttuurin kenttää katsotaan lasten ja nuorten näkökulmasta. Toiminnan päämääränä on oppiva ja hyvinvoiva lapsi.

 

Taiteella ja kulttuurilla on merkittävä rooli jokaisen lapsen ja nuoren kehityksessä ja kasvussa. Lastenkulttuurilla voidaan vaikuttaa elinikäisiin tottumuksiin hyödyntää taidetta ja kulttuuripalveluita. Luovuuteen ja itseilmaisuun kannustava kulttuurikasvatus luo myös pohjaa yhteiskunnan sivistykselliselle kasvulle. Lapset ja nuoret saavat kulttuurista ja taiteesta elämyksiä, onnistumisen kokemuksia sekä välineitä elämänhallintaan. Lisäksi kulttuuri ja taide opettavat monia taitoja, kuten luovuutta, rohkeutta, empatiaa ja kriittistä ajattelua, joita voidaan hyödyntää monilla elämän osa-alueilla. Taide, kulttuuri ja kulttuuriperintö antavat lapselle ja nuorelle välineitä oman identiteetin muodostamiseen.

 

Jokainen varhaiskasvatukseen, avoimeen varhaiskasvatukseen, esiopetukseen tai perusopetukseen osallistuva lapsi on oikeutettu yhteen Kulttuuripolku-palveluun lukuvuoden aikana.  Kulttuuripolku-kulttuurikasvatussuunnitelma täydentää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Jotta kaikilla olisi yhdenvertainen mahdollisuus osallistua, on Kulttuuripolku-toiminnan kuljetuksia varten varattu määräraha kasvun ja oppimisen toimialan talousarvioon.

 

Kulttuurikasvatussuunnitelman koordinoinnista vastaa Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut. Toiminta perustuu yhteistyölle, jota toteutetaan Kulttuuripolku-ohjausryhmässä. Kulttuuripolku-ohjausryhmän tehtävänä on suunnitella, laatia, toteuttaa, arvioida sekä kehittää Porvoon varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen suunnitelmallista kulttuurikasvatustoimintaa. Ohjausryhmään nimetään edustajat kulttuuripalveluista, kirjastopalveluista, musiikkiopistosta, taidekoulusta, varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluista sekä Porvoon museosta.

 

Aikaisempia Kultis ja Mini-Kultis palveluntarjoajia olivat myös nuorisopalvelut, liikuntapalvelut ja Porvoon luontokoulu. Nämä toimijat tarjoavat jatkossakin palveluitaan varhaiskasvatuksen ja peruskoulun ryhmille.

 

Vapaa-aikapalveluiden, Jatkuvan oppimisen ja Kasvun ja oppimisen palvelualueet ovat hyväksyneet Kulttuuripolku-toiminnan toteutuksen osana vuoden 2024 talous- ja toimintasuunnitelmia.

 

Kulttuuripolku palvelutarjonta verkkosivuilla: https://www.porvoo.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/palvelut-kouluille/kulttuuripolku

 

Liite:                                           

Porvoon Kulttuuripolku. Kulttuurikasvatussuunnitelma lasten varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. 2024

 

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja

Suomenkielinen koulutusjaosto merkitsee Porvoon kaupungin Kulttuuripolku -kulttuurikasvatussuunnitelman tiedoksi ja hyväksyy, että se täydentää perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

 

Päätös
Suomenkielinen koulutusjaosto merkitsi Porvoon kaupungin Kulttuuripolku -kulttuurikasvatussuunnitelman tiedoksi ja hyväksyi, että se täydentää perusopetuksen opetussuunnitelmaa.