Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Protokoll 23.01.2024/Paragraf 3


Nuorten Porvoo perussuunnitelma 2024

 

Nuorisotyön perussuunnitelma NUPS

 

Elinvoimalautakunta 23.01.2024 § 3  

105/12.05.00/2024  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

Tanja Lehtikuusi ja Nora Thesleff, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Porvoon kaupungin nuorisopalveluissa on valmisteltu nuorisotyön perussuunnitelma eli NUPS. Prosessin on fasilitoinut kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna, ja se on tehty samanaikaisesti kahdeksan muun suomalaisen kaupungin ja kunnan kanssa.

 

NUPS-valmisteluprosessi on kestänyt puolitoista vuotta. Prosessiin on osallistunut koko nuorisopalveluiden henkilökunta sekä nuorisovaltuusto. Materiaalia on tuotettu ja käyty läpi myös porvoolaisten nuorten kanssa NUPS-pajoissa sekä somekanavilla. Nuorten äänen tuominen mukaan prosessiin koettiin tärkeäksi.

 

NUPS:n pohjana on käytetty Tomi Kiilakosken (2013) luomaa suhdeteoriaa, jonka mukaan nuorisotyöllä tuetaan aina jotakin suhdetta nuoren elämässä. Nuorisotyö on tavoitteellista ja suunnitelmallista kasvatustyötä, jossa nuorten saama palvelu ja heidän tarpeensa ovat työn keskiössä. Koska porvoolaista nuorisotyötä ei ole aiemmin käsitelty ja kuvattu kokonaisuutena tässä viitekehyksessä, prosessi nähtiin merkittävänä niin itse palvelun, henkilökunnan kuin nuorten ja kuntalaisten kannalta.

 

NUPS on sisällä nuorisopalveluiden toiminnan suunnittelussa ja raportoinnissa. Se juurrutetaan osaksi perehdytystä ja nuorisopalveluiden viestintää. NUPS:n tavoitteena on kertoa nuorisotyöstä niin, että sen sisältö ja toiminta on avointa ja ymmärrettävää kaikille.

 

Valmistelutyön tuloksena on toteutettu NUPS-esite, jossa avataan nuorisotyön perusteet, työmuodot ja menetelmät. Tämä asiakirja ohjaa nuorisopalveluiden toteuttamista ja kehittämistä.

 

Apulaiskaupunginjohtaja

Elinvoimalautakunta päättää, että nuorisopalvelut ottaa käyttöön ja toteuttaa nuorisotyön perussuunnitelma NUPS:ia liitteen mukaisesti.

 

Päätös:
Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti, että nuorisopalvelut ottaa käyttöön ja toteuttaa nuorisotyön perussuunnitelma NUPS:ia liitteen mukaisesti.