Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyysalueen lautakunta
Föredragningslista 12.02.2026/Ärendenr. 5



 

Palkkatuen myöntämisen kriteerit alkuvuodesta 2026

 

Työllisyysalueen lautakunta 12.02.2026     

379/14.07.00/2026  

 

Valmistelu ja lisätiedot

Niclas Tåg, työllisyyspäällikkö

Elina Duréault Suomalainen, elinkeinojohtaja

Bettina Sjöström, hallintopäällikkö

etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Työllisyysalueen lautakunta päätti 21.10.2025 (21.10.2025 § 57), että palkkatuen myöntäminen aloitetaan loppuvuodesta 2025 uusien kriteerien mukaisesti. Päätöksen mukaan palkkatukea myönnetään vain vakituisiin työsuhteisiin. Poikkeuksena oppisopimukset sekä 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuet.

 

Vuonna 2026 avustuksiin on varattu yhteensä 982 960 euroa, josta noin puolet kohdistuu palkkatukeen. Palkkatukeen varattujen määrärahojen käyttö on viime vuoden lopussa ja kuluvana vuonna ollut ennakoitua suurempaa. Myös vuonna 2024 tehdyt palkkatukipäätökset sitovat edelleen merkittävän osan käytettävissä olevista määrärahoista, ja lisäksi loppuvuoden 2025 sekä alkuvuoden 2026 aikana on tehty runsaasti uusia palkkatukipäätöksiä.

 

Käytettävissä olevien määrärahojen riittävyyden turvaamiseksi sekä palkkatuen kohdentamiseksi tarkoituksenmukaisella ja vaikuttavalla tavalla on tarpeen tarkistaa palkkatuen myöntämisen kriteerejä. Palkkatuen myöntämiskriteerien tarkistamisen ja tiukentamisen seurauksena yksittäisten palkkatukipäätösten taloudellinen sitovuus pienenee ja määrärahojen riittämistä edistetään.  Palkkatukijaksojen lyhentäminen parantaa mahdollisuuksia myöntää palkkatukea useammalle hakijalle ja mahdollisimman monen työsuhteen syntymistä voidaan edistää rajattujen resurssien avulla.

 

Palkkatuki kuuluu työvoimaviranomaisen laissa määriteltyihin palveluihin, joissa päätös edellyttää sekä lakisääteisten ehtojen täyttymistä että työvoimaviranomaisen harkintaa. Palkkatuki ei ole subjektiivista oikeutta, kyseessä on harkinnanvarainen tuki, joka määräytyy tuella palkattavan henkilön palvelutarpeen mukaan. 

 

 

Elinkeinojohtaja Duréault Elina

 

Työllisyysalueen lautakunta päättää, että palkkatuen myöntäminen toteutetaan alkuvuodesta 2026 liitteenä olevan kriteeristön (liite 2) mukaisesti.

Pykälä tarkastetaan heti.