Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveysjaosto
Protokoll 21.03.2024/Paragraf 34


 

Ympäristöterveysjaoston talouskatsaus 1/2024

 

Ympäristöterveysjaosto 21.03.2024 § 34  

1937/02.02.00/2023  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

hallintopäällikkö Sirpa Salminen, talousasiantuntija Riku Muurinen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kaupunginhallitus on antanut hallintosäännön 60 § 5 momentin mukaisen talousarvion noudattamisohjeen lautakunnille ja palvelu-alueille kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion tavoitteiden ja määrärahojen mukaisesti kokouksessaan 4.12.2023 § 338. Noudattamisohjeessa annetaan toimialoille tarkempia määrityksiä tehtävien järjestämisestä ja talouden noudattamisesta hyväksytyn talousarvion mukaisesti.

 

Lauta- ja johtokunnilta sekä muilta tilivelvollisilta edellytetään taloudellisen tilanteen seuraamista ja valmiutta sopeuttaa toimintansa talousarvion mukaiseksi. Mikäli vuoden aikana menot osoittavat ajankohdalle liian korkeaa toteutumaa tai tulot liian alhaista, on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin. Käyttö-suunnitelma tulee tarkistaa siten, että löytyy vastaava säästö tai tulojen lisäys sitovuustason puitteissa.

 

Vuoden 2024 talousarvion noudattamisohje antaa tarkempia ohjeita talousarvion seurannasta ja raportoinnista. Ohjeen mukaisesti toimi-elimet seuraavat talousarvion toteutumista kuukausittain. Näiden raporttien lisäksi palvelualueet raportoivat ja laativat oman ennus-teen taloudestaan ja toiminnastaan kaupunginvaltuustolle ja kaupunginhallitukselle kolme kertaa vuodessa kaupungin talouden ja toiminnan seurantaraporttien yhteydessä kaupungin vuosikellon mukaisesti. 

 

Talouden toteuman seuranta tuodaan lautakunnalle tiedoksi, kun kauden myynti- ja ostoreskontrat ovat sulkeutuneet ja kyseisen kuukauden talouden toteumaluvut ovat valmiina.

 

Liite:

Ympäristöterveysjaoston talouskatsaus 1/2024

 

 

Ympäristöterveydenhuollon päällikkö

 

Ympäristöterveysjaosto päättää merkitä oheisen talouden toteuman tiedokseen, mutta esittää huolensa laskutusjärjestelmän toimimattomuudesta. Jaosto toteaa lisäksi, että kvartaaliselvitys riittää talouden seurantaan.

 

Pykälä päätettiin tarkastaa heti.