Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Protokoll 23.11.2023/Paragraf 100



 

Hankesuunnitelma Kvarnbackens skolan esiopetustoimintaa varten

 

Ruotsinkielinen koulutusjaosto 31.10.2023 § 114

 

Valmistelu- ja lisätiedot:

ruotsinkielisen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen johtaja Rikard Lindström, rikard.lindstrom@porvoo.fi

 

Sagobackens daghem on siirtänyt lukuvuosiksi 2022-23 ja 2023-24 osan esiopetusryhmistä Kvarnbackens skolaan tilanpuutteen takia, osa esiopetuksen piirissä olevista lapsista on yhä Sagobackens daghem -päiväkodissa. Ruotsinkielinen koulutusjaosto käsitteli asiaa kokouksessaan joulukuussa 2021 (ruotsinkielinen koulutusjaosto, § 115/2021) ja totesi, että järjestely toimii tilapäisratkaisuna mutta esiopetusryhmien sijoittaminen vakituisesti Kvarnbackens skolaan edellyttää lisäselvityksiä. Tältä pohjalta on tehty ja hyväksytty tarveselvitys, jonka perusteella alettiin valmistella hankesuunnitelmaa. Se alkaa nyt olla valmis.

 

Tarveselvityksen mukaan Sagobackens daghem -päiväkodin esiopetustoiminta tarvitsee uudet tilat, ja hankesuunnitelma lähtee siitä, että uudet tilat toteutetaan tekemällä lisärakennus Kvarnbackens skolan yhteyteen. Selvitys oli tarpeen siksikin, että Kvarnbackens skolan piharakennus puretaan. Piharakennuksen nykyinen toiminta tarvitsee näin uudet tilat, mikä on sisällytetty hankesuunnitelmaan.

 

Esiopetustoiminta koulun tiloissa

 

Koulun tiloissa toimivalla esiopetuksella on useita pedagogisia etuja, ja toimintamalli on saanut tukea Porvoossakin. Jotta esiopetus koulun tiloissa johtaisi toivotunlaisiin myönteisiin tuloksiin, sekä toimintakulttuuria että koulun tiloja on mukautettava sopiviksi. Esiopetustoiminnan siirtäminen Kvarnbackens skolaan synnyttää tarpeen tehdä muutoksia koulun tiloihin senkin takia, että tilojen käyttäjien määrä sen myötä kasvaa.

 

Lähtökohtia ovat toimiva yhteistyö esikoulun ja alkuopetuksen välillä sekä tilojen turvaaminen niin 1.-6-luokkalaisille kuin esiopetukselle. Tämän varmistamiseksi vaaditaan muutoksia, jotka vaikuttavat koko kiinteistöön.

 

Kaksi vaihetta

 

Laadittu hankesuunnitelma perustuu siihen, että työ tapahtuu  kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan valmiiksi uudisrakennus, jossa on tilat esikoulutoiminnalle. Toisessa vaiheessa toteutetaan Kvarnbackenin nykyisten tilojen edellyttämät muutokset. Tätä kuvailtiin tarveselvityksessä ja se mainitaan myös hankesuunnitelman siinä osassa, jossa kuvaillaan toimintaa ja  kasvatusta. Kvarnbackenin nykyiseen kiinteistöön on tehtävä muutoksia senkin vuoksi, että koulun tiloista halutaan turvalliset ja toimivat oppilasmäärän kasvaessa uuden toiminnan myötä.

 

Toiminnan kuvaus

 

Siihen toimintaan, jota opetussuunnitelma kuvailee ja johon kaupungin viimeisimmät koulurakennushankkeet ovat perustuneet, sisältyy tarve lisätä mahdollisuuksia toteuttaa joustavia ratkaisuja, jotka muun muassa mahdollistavat yhteisopetuksen ja tiimityöskentelyn. Oppimiskäsitys perustuu siihen, että lapsi oppii kaikkialla ja koko ajan, ei vain "perinteisessä luokkahuoneessa". Kiinteistöjen on mahdollistettava yhteisopettajuus ja opetusryhmien joustava muodostaminen sekä annettava oppilaille mahdollisuus toimia yhdessä ja työskennellä eri tavoin: yksin, pareittain tai ryhmissä. Oppiminen nähdään sosiaalisena tapahtumana, joten ympäristön on mahdollistettava sosiaaliset kontaktit ja tutkivaisuutta tukeva työskentelytapa.

 

Tarveselvitystä käsitellessään jaosto hahmotteli, että Kvarnbackens skolassa työskennellään kolmessa tiimissä: esiopetus-2. luokka, luokat 3-4 ja luokat 5-6, että esiopetustoiminta tarvitsee lisätilaa sekä sisäänkäyntiin että eteiseen, että koulun sisätiloissa on tehtävä muutoksia, jotka mahdollistavat yhteisopetuksen (isommat tilat monen pienen tilalle) ja että koulun pihasta on tehtävä turvallinen ja toimiva myös esiopetustoiminnalle.

 

Hankesuunnitelman laatineeseen ryhmään on kuulunut edustajia sekä Kvarnbackens skolasta että Sagobackens daghem -päiväkodista. Hankesuunnitelman sitä osaa, joka kuvailee toimintaa ja kasvatusta, on käsitelty ruotsinkielisessä perusopetuksessa. Hankesuunnitelman laatinut ryhmä on työssään pyrkinyt varmistamaan, että tarveselvityksen suuntaviivoja noudatetaan. Hankesuunnitelmassa esille tulevat ajatukset toimintakulttuurista ja oppimisympäristöstä perustuvat siihen, mitä on linjattu ruotsinkielisen perusopetuksen aiemmissa rakennushankkeissa, ja niitä tukevat tutkimus oppimisympäristöistä ja opetussuunnitelma.

 

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen johtaja

Ruotsinkielinen koulutusjaosto kirjaa, että se on ollut vaikuttamassa hankesuunnitelman niihin osiin, jotka koskevat toimintaa ja kasvatusta, sekä päättää antaa oheisen lausunnon hankesuunnitelman muokkaamisen ja jatkotyöskentelyn tueksi.

 

Päätös

Ruotsinkielinen koulutusjaosto kirjasi, että se on ollut vaikuttamassa hankesuunnitelman niihin osiin, jotka koskevat toimintaa ja kasvatusta, sekä päätti antaa oheisen lausunnon hankesuunnitelman muokkaamisen ja jatkotyöskentelyn tueksi.

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 23.11.2023 § 100  

2766/12.00.01/2022  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

ruotsinkielisen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen johtaja Rikard Lindström, rikard.lindstrom@porvoo.fi

 

Hankesuunnitelma on yksityiskohtainen suunnitelma, joka  kuvailee kaikki vaiheet, joiden avulla hanke saadaan toteutettua onnistuneesti. Tähän sisältyy se, että määritellään hankkeen tavoite, talousarvio, aikakehys, resurssit, vastuualueet ja aikataulut. Lautakunnan nyt käsittelemän hankesuunnitelman tarkoitus on

-          luoda edellytykset esiopetustoiminnan siirtämiselle Sagobackens daghem -päiväkodista Kvarnbackens skolaan

-          pystyä tarjoamaan turvalliset toimivat ratkaisut ruotsinkieliselle esiopetustoiminnalle keskustan alueella

-          saavuttaa esiopetustoiminnan ja alkuopetuksen välisen yhteistyön tuomat edut

-          varmistaa, että kiinteistössä tapahtuvalla perusopetuksella on hyvin toimivat tilat kiinteistön toiminta-alueen laajennuksen jälkeen.

 

Ruotsinkielinen koulutusjaosto käsitteli kokouksessaan 31.10. 2023 (SVUBS §114/2013) hankesuunnitelman niitä osia, jotka koskevat toimintaa ja kasvatusta. Jaosto päätti antaa lausunnon niistä vastuualueista, jotka koskevat jaostoa. Lausunto toimii jatkotyöskentelyn ja hankesuunnitelman käsittelyn tukena sekä kasvun ja oppimisen lautakunnassa että kaupunginhallituksessa. Tavoitteena on, että hankesuunnitelma kuvailee selvästi niitä asioita, joita sujuva toiminta edellyttää, ja että suunnitelma noudattaa kaupungin linjauksia opetussuunnitelman mukaisen toiminnan hyvistä edellytyksistä vastaavanlaisissa hankkeissa.

 

Hyväksytty hankesuunnitelma on tarjouspyynnön pohjana. Kun urakoitsija on valittu, kaikki mukana olevat osapuolet, kuten arkkitehdit, rakentajat ja muut yrittäjät alkavat työskennellä yhdessä hankkeen saattamiseksi loppuun hankesuunnitelman mukaisesti. Toimitilapalvelut on se toimielin, joka johtaa työtä, valvoo hankkeen etenemistä ja varmistaa, että hankesuunnitelmaa noudatetaan. Tässäkin vaiheessa on tärkeää, että käyttäjä on mukana. Ruotsinkielinen perusopetus on valmis varaamaan aikaa ja resursseja tukeakseen toimitilapalveluja sen työssä ja pitämään sekä jaoston että lautakunnan ajan tasalla hankkeen etenemisestä.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä on varaus  investoinnille, jonka turvin tarjotaan esikoulutoiminnalle uudet tilat. Tavoitteena on, että urakoitsija valitaan keväällä 2024, että rakentaminen voidaan aloittaa syksyllä 2024 ja että lisärakennus on valmis koulun alkaessa elokuussa 2025. Myös toisen vaiheen on toteuduttava, jotta hankesuunnitelman kaikki tavoitteet saavutettaisiin>

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy ne hankesuunnitelman kohdat, jotka koskevat toimintaa ja kasvatusta, sekä yhtyy jaoston lausuntoon.

Lautakunta katsoo, että hankesuunnitelmasta on käytävä selvästi ilmi, milloin toinen vaihe toteutetaan ja miten se rahoitetaan.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi ne hankesuunnitelman kohdat, jotka koskevat toimintaa ja kasvatusta, sekä yhtyy jaoston lausuntoon.

Lautakunta katsoo, että hankesuunnitelmasta on käytävä selvästi ilmi, milloin toinen vaihe toteutetaan ja miten se rahoitetaan.