Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Föredragningslista 11.11.2026/Ärendenr. 11



Vuoden 2027 talousarvio ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelma

 

Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 250  

807/02.02.00/2026  

 

Valmistelu ja lisätiedot

vt. rahoitusjohtaja Sari Klenberg

etunimi.sukunimi@porvoo.fi

Kuntatalouden tila

 

Suomen talouden ennakoidaan kasvavan 1,6 prosenttia vuonna 2026 ja 1,8 prosenttia vuonna 2027, mutta kasvu näkyy kuntataloudessa viiveellä. Työttömyys pysyy vuonna 2026 korkeana ja kasvattaa kuntien työttömyysetuuksien kustannuksia sekä heikentää verotuloja, mikä lisää kuntatalouden suhdanneherkkyyttä.

 

Kuntatalouden näkymät säilyvät haastavina menojen kasvun, väestörakenteen muutosten, kuntien eriytymisen ja valtion rahoituksen muutosten vuoksi. Vuonna 2027 toimintakulut kasvavat tuloja nopeammin, valtionosuudet vähenevät ja investointien rahoitus heikkenee, mikä lisää velkaantumista, sopeutustarvetta ja kunnallisveron korotuspaineita. Talousnäkymään liittyy lisäksi korko-, inflaatio- ja geopoliittisia riskejä.

Kaupungin talouden näkymät ja rahoitus

 

Porvoon talouden arvioidaan painuvan vuodesta 2027 alkaen alijäämäiseksi erityisesti, kun yhteisöverontuoton viime vuosien poikkeuksellisen korkea taso laskee voimakkaasti. Nykyisen palvelutason ylläpitäminen kasvattaa käyttötalousmenoja, jolloin tulo- ja menokehityksen välille uhkaisi muodostua kasvava epäsuhta. Vuosia 2027–2029 koskevalla vakauttamisohjelmalla hillitään menojen kasvua tehostamalla toimintaa ja hallintoa, tiivistämällä palveluverkkoa ja priorisoimalla palveluja. Talouden vakauttaminen edellyttää erityisesti henkilöstömenojen hallintaa ja palvelujen nettokustannusten alentamista, sillä Porvoon kustannustaso on edelleen verrokkikaupunkeja korkeampi. Tasapainoinen talous pitää velkaantumisen ja verotuksen kohtuullisina sekä turvaa laadukkaat palvelut, kaupungin kehittämisen ja keskeiset investoinnit. 

 

Kaupungin verorahoitus muodostuu kunnallis-, kiinteistö- ja yhteisöveron tuotoista sekä valtionosuuksista. Kunnallisvero on kaupungin yksittäinen tärkein tulonlähde. Kunnallisveron tuoton arvioidaan kasvavan maltillisesti veroprosentin säilyessä ennallaan. Verorahoitus kuitenkin heikkenee kokonaisuutena, koska yhteisöverotuotto laskee selvästi aiempien vuosien poikkeuksellisen korkealta tasolta.  Erityisesti yhteisöveron kehitykseen liittyy huomattavaa epävarmuutta, ja myös valtionosuusjärjestelmän muutokset voivat heikentää Porvoon rahoitusasemaa pitkällä aikavälillä.

Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan noin 103 miljoonaa euroa. Arvio on noin 4 miljoonaa euroa suurempi kuin vuoden 2026 tilinpäätösennuste.

Yhteisöveron tuotoksi arvioidaan 14 miljoonaa euroa. Arvio alittaa vuoden 2026 tilinpäätösennusteen noin 15 miljoonalla eurolla.

 

Kiinteistöveron tuotoksi arvioidaan 19 miljoonaa euroa. Valtuusto hyväksyi osana vakauttamisohjelmaa toimenpiteen, jossa rakentamattomien rakennuspaikkojen osalta määrätään kiinteistöveroksi käyttöön 4 %. Korotuksen arvioidaan kasvattavan kaupungin kiinteistöverotuottoja noin 0,1 miljoonaa euroa vuodesta 2027 alkaen.

 

Valtionosuuksia arvioidaan saatavan 48 miljoonaa euroa, mikä on 3 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2026.

Käyttötalouden menot ja tulot

 

Vuoden 2027 talousarvio perustuu kaupunginhallituksen hyväksymään talousarviokehykseen sekä talouden vakauttamisohjelmaan. Kaupungin toimintakulut ovat 272 miljoonaa euroa. Kulut kasvavat vuoden 2026 tilinpäätösennusteesta noin 13 miljoonaa euroa eli 5,0 prosenttia kun luvuissa on mukana ateria- ja puhtauspalvelujen kaupungille siirtyvät erät. Vertailukelpoiset toimintakulut ilman liikelaitokselta siirtyvää toimintaa pysyvät vuoden 2026 tasolla.

 

Käyttötalousmenoihin sisältyvät henkilöstökuluja koskevat palkkojen sopimuskorotukset ja hintatason yleinen nousu sekä muut menojen kasvupaineet kuten kasvava työllisyyspalveluja koskeva rahoitusvastuu, on kyetty talousarviossa sopeuttamaan talouden vakauttamisohjelman toimenpiteiden avulla.

 

Henkilöstökulut ovat toimintakulujen suurin erä. Niihin varataan vuonna 2027 yhteensä noin 126 miljoonaa euroa eli noin 46 prosenttia toimintakuluista. Palvelujen ostoihin varataan noin 67 miljoonaa euroa, aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin noin 15 miljoonaa euroa, avustuksiin noin 14 miljoonaa euroa sekä muihin toimintakuluihin noin 49 miljoonaa euroa.

 

Kasvun ja oppimisen toimialalla menot vähenevät vuonna 2027 0,3 prosenttia vakauttamisohjelman toimenpiteiden vaikutuksena verrattuna tilinpäätösennusteeseen 2026.  Myös kaupunkikehityksen toimialan menot vähenevät 1,7 prosenttia kun elinvoiman toimialla menot puolestaan kasvavat 1,2 prosenttia ilman vihreän siirtymän rahastoa. Porvoon työllisyysalueen toimintakulut kasvavat puolestaan noin 8,9 prosenttia vuoden 2026 tilinpäätösennusteeseen verrattuna. Konsernipalvelujen toimintakuluihin sisällytetään vuodesta 2027 alkaen ateria- ja puhtauspalvelujen menot, jolloin toimialan kulut kasvavat kokonaisuudessaan. Ilman siirtyvää toimintaa kulut vähentyvät noin 1,4 prosenttia edellisvuodesta.

 

Käyttötalouden toimintatuottoja arvioidaan kertyvän vuonna 2027 yhteensä 98 miljoonaa euroa, eli 16 prosenttia enemmän kuin vuoden 2026 tilinpäätösennusteeseen, kun luvuissa on mukana ateria- ja puhtauspalvelujen siirtyvät toimintatuotot.

 

Investoinnit

Vuoden 2027 investointimenot ovat yhteensä 55 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen alaisiin investointeihin varataan 39 miljoonaa euroa, kaupunkikehityksen investointeihin 15 miljoonaa euroa, kasvun ja oppimisen sekä elinvoiman irtaimeen omaisuuteen on varattuna yhteensä noin miljoona euroa. Investointiohjelman merkittävimmät kokonaisuudet ovat Kokonniemen liikuntakeskus, koulu- ja päiväkotirakennukset sekä kaupunki-infra.

 

Suunnittelukaudella investointeihin sisältyvät muun muassa Peipon uusi koulu, Meritullin ja Kevätlaakson päiväkodit, Haikobrinkens daghemin uudisrakennus, Porvoontori, Puistokatu sekä katujen ja liikuntapaikkojen rakentaminen ja perusparantaminen.

 

Kaupungin talouden tasapaino ja lainanotto

Vuoden 2027 talousarvio on 7,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuosikate on 16,3 miljoonaa euroa, eikä se riitä kattamaan 24,5 miljoonan euron poistoja. Myös suunnitelmavuodet ovat alijäämäisiä. Vuoden 2028 alijäämäksi arvioidaan 7,2 miljoonaa euroa ja vuonna 2029 4,7 miljoonaa euroa. Talouden tasapaino edellyttää, että toimintamenojen kasvu pysyy verorahoituksen kehityksen rajoissa ja että investointiohjelma mitoitetaan kaupungin rahoituskykyyn.

 

Korkea investointitaso ja heikkenevä tulorahoitus lisäävät kaupungin lainanottotarvetta lähivuosina. Toiminnan ja investointien rahavirta on vuonna 2027 negatiivinen ja rahoitusvajeen paikkaamiseksi kaupunki nostaa uusia pitkäaikaisia lainoja. Lainakannan arvioidaan kasvavan vuoden 2027 lopussa noin 96 miljoonaan euroon, vuonna 2028 noin 121 miljoonaan euroon ja vuonna 2029 noin 147 miljoonaan euroon. Lainakannan kasvu lisää korkokuluja ja altistaa kaupungin aiempaa enemmän korkotason vaihteluille, vaikka velkamäärä säilyy toistaiseksi kuntien keskimääräistä tasoa alempana.

 

Talousarvioon sisältyvistä tasapainottamistoimista huolimatta kustannusrakennetta, palveluverkkoa, toimintatapoja ja investointien ajoitusta on arvioitava jatkuvasti. Ennakoitua heikompi tulokehitys tai nopeampi menojen kasvu edellyttää lisäsopeutusta, ja keskeisiä riskejä ovat yhteisöveron, valtionosuuksien, työllisyyden ja kustannustason muutokset sekä investointihankkeiden kustannus- ja aikataulutarkennukset. Toimintaympäristön ja talouden muutoksia arvioidaan osana kaupungin strategista johtamista ja vuosittaista taloussuunnittelua. Talouden kestävyyden kannalta ratkaisevaa on hillitä menojen kasvua, vahvistaa tulopohjaa ja kohdentaa investoinnit kaupungin palvelujen ja elinvoiman kannalta vaikuttavimpiin hankkeisiin.

Liikelaitos ateria- ja puhtauspalvelujen lakkauttaminen

 

Kaupunginvaltuusto päätti osana vakauttamisohjelmaa liikelaitos ateria- ja puhtauspalvelujen lakkauttamisesta. Ateria- ja puhtauspalvelujen toiminta, tehtävät, henkilöstö ja sopimukset siirtyvät 31.12.2026 jälkeen toimitilapalvelujen alle perustettavaan uuteen yksikköön. Toiminta jatkuu siirron jälkeen normaalisti ja vakauttamisohjelmaan sisältyviä liikelaitosta koskevia säästötoimia toteutetaan osana toimintaa.

 

Liikelaitokselta siirtyvä toiminta, tehtävät, henkilöstö, sopimukset, varat ja velat siirtyvät 31.12.2026 jälkeen kaupungin konsernipalvelujen toimialalle. Liikelaitoksen lakkauttamisen jälkeisistä toimenpiteistä, tilinpäätöksestä, loppuselvityksestä ja avoimista vastuista vastaa kaupunginhallitus. Toiminnan vastaanottava taho eli konsernipalvelujen toimitilapalvelut oikeutetaan tekemään täytäntöönpanon edellyttämät tarkemmat päätökset ja antamaan tarvittavat ohjeet, ja asianomaiset viranhaltijat oikeutetaan toteuttamaan tekniset, kirjanpidolliset, sopimukselliset ja hallinnolliset järjestelyt hyväksytyn siirtosuunnitelman mukaisesti. Lisäksi muutoksen takia valtuusto päättää erikseen joulukuussa 2026 hallintosäännön muuttamisesta.

 

Liikelaitos Porvoon Vesi

Liikelaitoksen johtokunta hyväksyy talousarvion ja -suunnitelman sekä päättää investoinneista hallintosäännön mukaisesti. Kaupunginvaltuusto asettaa sitovat tavoitteet ja päättää kaupungin ja liikelaitoksen välisistä rahoituseristä. Liikelaitos rahoittaa investointinsa pääosin omalla tulorahoituksellaan.

 

Konserniyhtiöt

Kaupunginvaltuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta sekä asettaa kaupunkistrategiaan ja omistajapolitiikkaan perustuvat tavoitteet merkittävimmille konserniyhteisöille. Konserniyhteisöjen tavoitteet, talousarviotiedot ja raportointivelvoitteet esitetään talousarvion konserniosassa.

 

Liite

Talousarvio 2027 ja taloussuunnitelma 2027–2029

 

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus käy yleiskeskustelun vuoden 2027 talousarviosta ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelmasta ja jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös

Kaupunginhallitus kävi yleiskeskustelun vuoden 2027 talousarviosta ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelmasta ja jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Vuoden 2027 talousarvio ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelma

 

Kaupunginvaltuusto 11.11.2026     

807/02.02.00/2026  

 

 

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle liikelaitos ateria- ja puhtauspalveluja koskien, että liikelaitokselta siirtyvä toiminta, tehtävät, henkilöstö, sopimukset, varat ja velat siirtyvät 31.12.2026 jälkeen kaupungin konsernipalvelujen toimialalle toimitilojen palvelualueen alle perustettavaan omaan yksikköönsä. Liikelaitoksen lakkauttamisen jälkeisistä toimenpiteistä, tilinpäätöksestä, loppuselvityksestä ja avoimista vastuista vastaa kaupunginhallitus. Toiminnan vastaanottava taho eli konsernipalvelujen toimitilapalvelut oikeutetaan tekemään täytäntöönpanon edellyttämät tarkemmat päätökset ja antamaan tarvittavat ohjeet, ja asianomaiset viranhaltijat oikeutetaan toteuttamaan tekniset, kirjanpidolliset, sopimukselliset ja hallinnolliset järjestelyt hyväksytyn siirtosuunnitelman mukaisesti.

Vt. rahoitusjohtaja valtuutetaan tekemään talousarviokirjaan teknisluontoisia muutoksia ennen valtuustokäsittelyä.

Päätös tarkastetaan heti.

 

Käsittely

Kaupunginjohtaja teki kokouksessa seuraavat muutosesitykset, jotka kaupunginhallitus hyväksyi

 

Sivu 40

Muutos elinvoiman teksteihin kohtaan Elinkeinot, työllisyys ja kotouminen (elinkeinot) tekstien alle:

Toimintamallin menestys määrittyy sekä kaupungin eri palveluiden yhteen toimivuudesta (kaavat, rakennusluvat, ylikunnalliset työvoimapalvelut, yritysneuvonta, omistajanvaihdospalvelut jne.) että markkinoinnillisesta uskottavuudesta, joihin kumpikin tulee panostaa."

 

Sivu 46

Muutos kohtaan lakkautettavat ja perustettavat virat: Henkilöstökehyksen hyväksymisen yhteydessä kaupunginvaltuusto perustaa seuraavat virat: Palveluvastaavan virka perustetaan yhden lakkautettavan kotoutumisohjaajan viran tilalle. (aiempi sanamuoto oli: palveluvastaavan virka perustetaan lakkautettavan kotoutumiskoordinaattorin viran tilalle työllisyyspalveluiden kotoutumisen edistämisen yksikössä.)

 

Sivu 4

Prosenttiosuuden lisäys: Nettoinvestointien ja lainakannan laatikoiden lukujen alle suluissa muutos edelliseen vuoteen % mukaan (vrt. keskimmäinen rivi).

 

Sivu 6

Taulukon yläosaan lisätään selvennykseksi sana mittarit. Otsikkona sivulla 6, Porvoon kaupunkistrategia 2026–2029, mittarit.

Kärkihankkeiden määrätietoinen edistäminen-otsikon alla olevien kohtien tulee olla strategian mukaisesti seuraavasti:

Kokonniemen liikuntakeskus

Puistokatu

Parannamme liikennejärjestelmää: Joukkoliikenteen matkustajamäärät kasvavat joka vuosi Länsirannan eteläosan kehittäminen Gammelbackan kehitys

Uusi sairaala ja hyvinvointikeskus

Meritullin rakentuminen

 

Sivu 21

Lisäys: Henkilöstöohjelma tukee strategisten tavoitteiden toteutumista vahvistamalla osaamisen johtamista, ikäjohtamista, henkilöstö- ja työkykyjohtamista sekä työyhteisöjen hyvinvointia.

 

Sivu 21

Lisäys: Keskitetyssä koulutuksessa on painopisteenä organisaation yhteinen kehittyminen muutoksen kohtaamisessa ja hallinnassa ja sekä resilienssin kasvattaminen. Muutosvalmius, joustavuus ja sopeutumiskyky pohjautuvat toimiviin ja psykologisesti turvallisiin työyhteisöihin, jossa esihenkilön rooli on tärkeä.

 

Sivu 21

Lisäys: Valtuustosalin takaosaan hankitaan lisänäyttö.

 

Sivu 22

Henkilöstö, demokratia ja kehitys

s. 22 lisäys 4. kappaleen loppuun: Vuosilomasijaisten ja kausityöntekijöiden lisäksi nuorille opiskelijoille ja koululaisille tarjotaan edelleen 150 kesätyöpaikkaa.

 

Sivu 22

Demokratia ja hallinto: muutetaan saaristoneuvostoa koskeva teksti muotoon: Saaristoneuvosto aloittaa toimintansa saariston ja saariston asukkaiden etuja valvovana neuvoa-antavana toimielimenä vuoden 2027 aikana. Saaristoneuvoston toimintasääntö tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi vielä vuoden 2026 aikana

 

Sivu 23, toimitilat 2 kpl

”Niistä pyritään eroon joko myymällä, ulos vuokraamalla tai viimeisenä keinona purkamalla ne.” Muutetaan muotoon: ”Niistä irtaudutaan aktiivisesti joko myymällä, ulos vuokraamalla tai viimeisenä keinona purkamalla ne.”

 

Sivu 23, kehitys ja digitalisaatio

Lisätään tekstiin sivun ensimmäisen kappaleen loppuun:

Tekoälyn hyödyntämistä edistetään suunnitelmallisesti toiminnan laadun ja tuottavuuden parantamiseksi sekä vastuullinen ja turvallinen käyttö varmistaen.

 

Sivu 26

Lisäys kaupunkikehityksen tekstiin: Porvoon vierasvenesatamahanke palaa valmisteluun. Kaupunki selvittää vierasvenesataman mahdollisuuksia ja edistää hanketta konsulttiyrityksen selvityksen pohjalta

 

Sivu 27

Itärata loisi uusia mahdollisuuksia maankäytölle ja toteutuessaan merkitsisi pidemmällä aikavälillä muutoksia kaupunkirakenteeseen.

 

Sivu 27, kuudes kappale

Kaavoituksessa ja tontinmyynnissä valmistaudutaan toimeenpanemaan kylien sekä maaseutu- ja saaristoalueiden kehittämisohjelma, jonka valmistelu käynnistetään strategian mukaisesti keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavan valmistuttua. Vuoden 2027 aikana määritellään kehittämisohjelman toimeenpanon aikataulu, vastuutahot ja luonnostellaan konkreettisia toimenpiteitä kylien elinvoiman, rakentamismahdollisuuksien ja palvelujen saavutettavuuden edistämiseksi. Ohjelman etenemisestä raportoidaan vuosittain

 

Sivu 28

Lisäys: Vakauttamisohjelman mukaisesti valmisvalosopimuksen uudelleenmäärittelyn myötä syntyisi vuosittaiset 200 000 euron suuruiset säästöt. Talousarviosta päätettäessä ja edelleen käynnissä olevissa neuvotteluissa valmisvalosopimuksen säästöiksi on varmistunut jo 50 000 euroa vuosittain ja neuvotteluja vakauttamisohjelman mukaisesta kokonaissummasta jatketaan Porvoon Sähköverkot Oy:n kanssa. Valaistussopimukseen kohdistuvat säästöt 50 000 euroa on otettu huomioon kaupunki-infran kuluissa.

Kaupunginhallituksen talousarvioesityksessä vuodelle toimintakulut lisääntyvät siten 150 000€ kaupunginjohtajan esityksestä. Mikäli jatkuvat neuvottelut tuovat valmisvalosopimuksen uudelleenmäärittelyssä yli 50 000 euron vuosittaiset säästöt, tehdään niistä vuoden aikana talousarviomuutos vuonna 2027 sekä muuttunut summa otetaan huomioon myös suunnitelmavuosilla

 

Sivu 28

Lisäys: Metsäsuunnittelua jatketaan ilmasto- ja ympäristöohjelman toteuttamiseksi. Kaupunkistrategian mukaisen suojelutavoitteen täytäntöönpanoon osallistutaan ja Porvoonkorven toteutumista edistetään. Metsän hoidossa keskitytään taimikonhoitoon, ensiharvennuksiin ja muihin hiilensidontaa edistäviin toimiin. Metsien terveydentilan seurantaa jatketaan, ja havaittuihin tarpeisiin reagoidaan tarvittaessa nopeasti.

 

Sivu 29

Lisäys: Ympäristönsuojelu edistää nykyisten luonnonsuojelualueiden hoitoa ja uusien luonnonsuojelualueiden, erityisesti Porvoonkorven perustamista yhdessä muiden palvelualueiden kanssa. Lisäksi ympäristönsuojelu ylläpitää lintujen tarkkailupaikkoja ja sekä kaupungin mailla sijaitsevia luontopolkuja.

 

Sivu 32

Kasvun ja oppimisen johto: lisätään kasvun ja oppisen johto viimeiseksi kappaleeksi: Päivitetyn kaupunkistrategian mukaisesti kaupunki vahvistaa perheiden ja huoltajien tukea, jotta perheillä on paremmat edellytykset lasten hyvinvoinnin ja turvallisen kasvuympäristön tukemiseen.

 

Sivu 37, Visit Porvoo ja markkinointipalvelut

Lisätään kappale: Kaupunki edistää Porvoon kaupunkistrategiaa ja kaupungin elinvoimaa tukevien tapahtumien saamista Porvooseen yhteistyössä tapahtumajärjestäjien, lajiliittojen ja muiden kumppaneiden kanssa.

Tapahtumien houkuttelua Porvooseen tehdään pitkäjänteisesti ja ennakoiden, mutta haettavat tapahtumat ja niiden painopisteet valitaan kaupungin strategisten tavoitteiden, tapahtumapaikkojen soveltuvuuden, resurssien ja tapahtumien arvioidun vaikuttavuuden perusteella

 

Sivu 37, Visit Porvoo ja markkinointipalvelut

Lisäys: Kaksikielisyys huomioidaan suunnittelussa, markkinoinnissa ja toteutuksessa osana Porvoon identiteettiä, kun kaupunki järjestää itse tai yhteistyössä muiden kanssa tapahtumia.

 

Sivu 38 liikuntapalvelut, ensimmäinen kappale

Lisätään virkkeeseen "Liikuntapalveluiden tehtävä on myös osaltaan edistää kaupungin eri toimijoiden yhteistyötä liikunnan, urheilun ja liikkumisen saralla mm. kumppanuusmallin avulla."

 

Sivu 38, liikuntapalvelut

Tekstilisäys: Seurojen ja yhdistyksien jatkuvasti käytössä olevista toimisto- ja varastotiloista aloitetaan perimään vuokraa. Vastaavaa toimintamallia selvitetään myös muiden toimialojen osalta.

 

Sivu 38, Kulttuuripalvelut

Muutetaan lause: Kulttuuripalvelut tuottaa laajan kokonaisuuden näyttelyitä, kulttuuritapahtumia, konsertteja, taidetyöpajoja ja yleisötyötä.

 

Sivu 39, Porvoon kansalaisopisto

Muutetaan lause: KoMbin kehittämistoimenpiteet liittyvät talouteen, tiloihin, opetustarjonnanmonipuolistamiseen opetustarjonnan kehittämiseen sekä markkinointiin.

 

Sivu 40, Porvoon omat työllisyyden edistämispalvelut

Lisätään toisen kappaleen loppuun: Edistetään alueen toimijoiden kanssa oppilaitosyhteistyötä koulutuspolkujen vahvistamiseksi.

 

Sivu 40

Elinvoiman toimiala, elinkeinot, työllisyys ja kotoutuminen, vihreän siirtymän rahasto

Tekstiin lisätään kappale: Rahoituksen saaneiden toimia seurataan ja yritykset raportoivat rahoitetun osuuden tapahtumista, sekä tosiasiallisista taloudellisista hyödyistä. Seurantajaksot ja raportointi arvioidaan kunkin avustuskohteen osalta erikseen.

 

Sivu 41

Henkilöstökehitys ja suunnitelma 2027–2029: Korjataan laskelma.

 

Sivu 43 ja 47

Lisäys: Vuoden 2027 aikana esitellään kaupunkiorganisaatiossa tehty hallinto- ja johtamisrakenteiden arviointi. Arvioinnin pohjalta päätettävät toimenpiteet toteutetaan kuluvan valtuustokauden aikana.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti tehdä seuraavat muutokset talousarvioon

Sivu 4, Elinkeinot, työllisyys ja kotoutuminen

Vuoden 2027 aikana tarkastellaan Porvoon kaupungin koko elinkeinokokonaisuutta, sen tavoitteita, toimintatapoja ja kehittämistarpeita sekä elinvoimatoimialan roolia kokonaisuudessa. Tarkastelussa määritellään elinkeinokokonaisuuden keskeiset tavoitteet ja niiden toteutumista kuvaavat mittarit sekä arvioidaan, miten eri toiminnot, vastuut, yhteistyörakenteet ja resurssit tulee järjestää tavoitteiden saavuttamiseksi mahdollisimman vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti. Tarkastelun tuloksia hyödynnetään elinkeinokokonaisuuden toiminnan kehittämisessä sekä yritysneuvontapalveluiden palvelusopimuksen kilpailutuksen valmistelussa (nykyinen sopimuskausi päättyy vuonna 2028). Lisäksi palvelualueella aloittaa toimintansa International House Porvoo, jonka toiminta kytketään osaksi elinkeinokokonaisuuden tavoitteita. Toiminnassa keskeistä on kotoutumispalveluiden yhteisvaikuttavuuden vahvistaminen yhteistyössä elinkeinopalveluiden, työvoimapalveluiden ja kaupungin muiden palveluiden kanssa.

Sivu 35, ensimmäisen kappaleen loppuun, Varhaiskasvatuspalvelut

Lisäys: Yksityisen hoidon tuen kuntalisä säilyy mutta tarkistettuna. Palvelumuoto on osa monipuolista varhaiskasvatuksen palvelutarjontaa. Se kannustaa yrittäjyyteen sekä vastaa palveluntarpeeseen myös keskustan ulkopuolella, jolloin se ottaa huomioon Porvoon maantieteellisen laajuuden. Kustannusvaikutus: tarkistettu summa 250 €/kk = 90 000 euroa/vuosi. Sisäinen siirto sijaiskustannuksista, ja palvelumuodon jatkumisen huomioiminen taloussuunnitelmassa 2028–2029.

Sivu 37, Visit Porvoo ja markkinointipalvelut

Lisätään 5 kappaleeseen ennen kaksikielisyys lausetta kappaleen lopussa. ”Kaupunki selvittää mahdollisuutta ottaa Kokonniemen tapahtuma-alue käyttöön matkailuautojen ja -vaunujen matkaparkkina kesäkaudella silloin, kun alueella ei järjestetä tapahtumia.”

Investoinnit

Sivu 48, investoinnit Kokonniemen liikuntakeskus

Lisätään 3 kappaleeseen ennen kahta vikaa lausetta

”Suunnittelussa tulee huomioida valtuuston päätös lämmitettävän tekonurmen pelikuntoon saattamisesta nopeasti.”

 

Sivu 49

Poistetaan kokonaan lause: Sikosaaren kulkuyhteydessä varaudutaan kaupungin alustavan tiekuntaosuuden mukaisesti 40-50% osuuteen kulkuyhteyden arvioiduista rakennuskustannuksista.

Kaupunginhallitus hyväksyi äänestysten jälkeen seuraan muutosesityksen sivuille 27-28, koskien Sikosaaren kulkuyhteyksiä.

Kaupunginjohtaja muutti Sikosaaren kulkuyhteyttä koskevaa esitystään (s. 28 ja s. 49) kokouksessa seuraavasti: Sikosaaren pitkäaikainen tieyhteys ratkaistaan vaiheittain ja riittävään tietoon perustuen. Sikosaaren tiekunta ja kaupunki sen merkittävänä osakkaana selvittävät, miten Siko-saareen järjestetään pitkäaikaisesti turvallinen ja kokonaistaloudellinen ajoneuvoyhteys. Ensin sel-vitetään toteuttamiskelpoiset ratkaisuvaihtoehdot ja niiden investointi- ja elinkaarikustannukset, ja tämän jälkeen tiekunta voi päättää osaltaan tavoiteltavasta ratkaisusta ja mahdollisesta kaupungille tehtävästä rahoitusesityksestä. Selvitykseen sisältyy mm. siltojen kunto ja tekniset vaihtoehdot, muut mahdolliset yhteysvaihtoehdot, kustannukset sekä niihin liittyvä vastuunjako. Tarkastelussa on siltojen lisäksi niitä yhdistävä pengertie ja sen mahdolliset perusparannustarpeet, joihin liittyy huomattavaa epävarmuutta ja jopa siltoja suurempia lisäkustannuksia. Selvityksessä arvioidaan lisäksi kaupungin mahdollisen rahoitusosuuden perusteita myös muiden yksityisteiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Selvityksen edellyttämästä kohtuullisesta rahoituksesta päätetään erikseen, tarvittaessa talousarviomuutoksena, kun selvityksen hinta on tiedossa. Kaupunki päättää rahoituksesta selvityksen jälkeen tiekunnan esityksen täsmennyttyä syksyllä 2027 viimeistään vuoden 2028 talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Ryynänen esitti Ijäksen kannattamana, että kaupunginvaltuustolle tuodaan 1.9.2027 mennessä kokonaisvaltainen selvitys Sikosaaren siltojen kunnosta, korjaamisesta ja uusimisesta. Selvityksen tavoitteena on löytää elinkaarikustannuksiltaan mahdollisimman edullinen ja käyttötarkoitukseen nähden tarkoituksenmukainen ratkaisu, jolla turvataan turvallinen ja toimiva kiinteä siltayhteys ajoneuvoliikenteelle. Vaihtoehtojen vertailussa tulee painottaa kustannustehok-kuutta, pitkäikäisyyttä ja kohtuullisia ylläpitokustannuksia sekä välttää tarpeettoman raskaita ja kal-liita ratkaisuja. Selvityksen tekemiseen tulee käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita. Selvityksen loppuraportissa tulee esittää vaihtoehtojen investointi- ja elinkaarikustannukset, perusteltu suositus to-teutustavasta sekä selkeä aikatauluehdotus. Sikosaaren kulkuyhteyden turvaamiseksi on tehtävä tiivistä yhteistyötä alueen asukkaiden ja tiekunnan kanssa. Selvityksen loppuraportin mukaan tuleviin toimenpiteisiin varaudutaan kaupungin vuoden 2028 talousarviossa sekä vuosien 2028–2030 27-28 taloussuunnitelmassa, koska Sikosaari on osa kansallista kaupunkipuistoa ja merkittävä virkistys-alue keskustan läheisyydessä.

Sigfrids esitti Sveholmin kannattamana, että kaupunginvaltuustolle tuodaan 1.9.2027 mennessä ko-konaisvaltainen selvitys Sikosaaren siltojen kunnosta, korjaamisesta ja uusimisesta. Selvityksen tavoitteena on löytää elinkaarikustannuksiltaan mahdollisimman edullinen ja käyttötarkoitukseen nähden tarkoituksenmukainen ratkaisu, jolla turvataan turvallinen ja toimiva kiinteä siltayhteys ajo-neuvoliikenteelle. Vaihtoehtojen vertailussa tulee painottaa kustannustehokkuutta, pitkäikäisyyttä ja kohtuullisia ylläpitokustannuksia sekä välttää tarpeettoman raskaita ja kalliita ratkaisuja. Selvityksen tekemiseen tulee käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita. Selvityksen loppuraportissa tulee esittää vaihtoehtojen investointi- ja elinkaarikustannukset, perusteltu suositus toteutustavasta sekä selkeä aikatauluehdotus. Sikosaaren kulkuyhteyden turvaamiseksi on tehtävä tiivistä yhteistyötä alueen asukkaiden ja tiekunnan kanssa. Selvityksen perusteella tarvittavat siltojen korjaus- tai uusimistoi-menpiteet toteutetaan kaupungin rahoituksella, ja niihin varaudutaan kaupungin vuoden 2028 ta-lousarviossa sekä vuosien 2028–2030 taloussuunnitelmassa, koska Sikosaari on osa kansallista kaupunkipuistoa ja merkittävä virkistysalue keskustan läheisyydessä.

Suoritetussa äänestyksessä Ryynäsen esitys voitti Sigfridsin esityksen äänin 7 (Ahonen, Hjelt, Ijäs, Jokinen, Jokisaari, Perokorpi, Ryynänen) – 6 (Lund, Lybeck, Nylander, Sigfrids, Sveholm, Söderberg).

Toisessa äänestyksessä Sami Ryynäsen esitys voitti kaupunginjohtajan kokouksessa muuttaman pohjaesityksen äänin 13–0.

Kaupunginhallitus hylkäsi seuraavan muutosesityksen äänestyksen jälkeen

Jokisaari esitti Lybeckin kannattamana, että sivulle 40 tehdään lisäys: “Vuoden 2027 aikana selvitetään edellytyksiä Porvoo-lisän käyttöönottoon. Porvoo-lisällä tuetaan porvoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistymistä yksityisen ja kolmannen sektorin työnantajien palvelukseen.”

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys voitti Jokisaaren esityksen äänin 11 (Söderberg, Lund, Ahonen, Sigfrids, Hjelt, Sveholm, Nylander, Ryynänen, Jokinen, Perokorpi, Ijäs) – 2 (Jokisaari, Lybeck)

 

Päätös

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle liikelaitos ateria- ja puhtauspalveluja koskien, että liikelaitokselta siirtyvä toiminta, tehtävät, henkilöstö, sopimukset, varat ja velat siirtyvät 31.12.2026 jälkeen kaupungin konsernipalvelujen toimialalle toimitilojen palvelualueen alle perustettavaan omaan yksikköönsä. Liikelaitoksen lakkauttamisen jälkeisistä toimenpiteistä, tilinpäätöksestä, loppuselvityksestä ja avoimista vastuista vastaa kaupunginhallitus. Toiminnan vastaanottava taho eli konsernipalvelujen toimitilapalvelut oikeutetaan tekemään täytäntöönpanon edellyttämät tarkemmat päätökset ja antamaan tarvittavat ohjeet, ja asianomaiset viranhaltijat oikeutetaan toteuttamaan tekniset, kirjanpidolliset, sopimukselliset ja hallinnolliset järjestelyt hyväksytyn siirtosuunnitelman mukaisesti.

Vt. rahoitusjohtaja valtuutetaan tekemään talousarviokirjaan teknisluontoisia muutoksia ennen valtuustokäsittelyä.

Päätös tarkastetaan heti.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 11.11.2026