Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyysalueen lautakunta
Föredragningslista 12.02.2026/Ärendenr. 4



 

Työllisyysalueen lautakunnan toimintakertomus 2025

 

Työllisyysalueen lautakunta 12.02.2026     

3073/02.02.02/2025  

Valmistelu ja lisätiedot

Niclas Tåg, työllisyyspäällikkö

Elina Duréault Suomalainen, elinkeinojohtaja

Bettina Sjöström, hallintopäällikkö

etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös laaditaan tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Porvoon kaupungin käytännön mukaisesti toimintakertomus on tiivis yhteenveto ja arviointi toimielimen vuoden 2025 toiminnasta ja määrärahan käytöstä.

 

Rahoitusyksikkö pyytää tiedot vuoden 2025 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen. Toimintakertomukseen pyydetään tiedot kuluneen vuoden toiminnasta, investoinneista ja sitovien tavoitteiden, sekä muiden tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumisesta.

 

Kokonaisuudessaan työllisyysalueen talous toteutui vuonna 2025 talousarvion puitteissa ilman lisämäärärahojen tarvetta. Sitova tavoite, työvoimapalvelujen hallittu vastaanotto, toteutui työllisyysalueella.  

 

Työllisyysalueen toimintatuotot olivat tilikaudella 6 619 003 €, mikä on 570 744 € vähemmän kuin talousarviossa arvioitiin. Tuottojen alittumista selittää ennen kaikkea se, että ensimmäisen toimintavuoden aikana noudatettiin tarkkaa talouskuria, mikä johti menojen alittumiseen.

 

Työllisyysalue on kuitenkin laskuttanut yhteistoiminta-alueen kuntia kuukausittain yhteistoiminnan kustannuksista. Koska toteutuneet menot jäivät arvioitua pienemmiksi, kunnille on kertynyt liikaa laskutettuja osuuksia, jotka palautetaan kunnille tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen, kuten yhteistoimintasopimuksessa on sovittu.

 

Työllisyysalueen toimintakulut olivat tilinpäätösvaiheessa 6 619 003 €, mikä vastaa 93,2 % käyttömenojen talousarviosta. Menoarvion alittuminen johtui pääasiassa henkilöstökuluista, sillä henkilöstömäärä jäi arvioitua pienemmäksi. Henkilöstökulujen toteuma oli 407 573 € budjetoitua pienempi.

 

 

 

Ostopalveluiden volyymia ei lähtökohtaisesti lisätty niukan taloustilanteen vuoksi, vaan käytettävissä olevat resurssit kohdennettiin toiminnan vaikuttavuuden varmistamiseen. Kotoutumiskoulutukseen käynnistettiin kuitenkin loppuvuoden aikana yksi lisäryhmä jonotilanteen vuoksi. Lisäksi loppuvuonna suunniteltiin ja otettiin käyttöön valmennuspalveluiden lisähankintoja. Näistä toimenpiteistä aiheutui ostopalveluihin kohdistuvia menoja, jotka ylittivät budjetoidun tason, mutta jotka pystyttiin kattamaan kokonaisuuden sisällä ilman talousarvion ylitystä.

 

 

Elinkeinojohtaja Duréault Elina

Työllisyysalueen lautakunta merkitsee vuoden 2025 toimintakertomuksen tiedoksi ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan vuoden 2025 toimintakertomuksen.

Pykälä tarkastetaan heti.