Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Föredragningslista 28.10.2025/Ärendenr. 5


 

Porvoon bussi maksuttomaksi aikavälillä 29.11. – 31.12.2025

 

Kaupunkikehityslautakunta 28.10.2025     

2549/08.01.00.00/2025  

Valmistelu ja lisätiedot

Joukkoliikenneinsinööri Matias Leinonen

matias.leinonen@porvoo.fi

 

Joukkoliikenneuudistuksen yksi tärkeimmistä menestystekijöistä on matkustajien houkuttelu kokeilemaan uudistettua joukkoliikennettä. Vuosien 2024 ja 2025 aikana kaupunki on tehnyt mittavia muutoksia joukkoliikenteeseen kun liikenteen järjestäminen siirtyi markkinaehtoiselta toimijalta kaupungin vastuulle.

 

Kaupunki-infra toteaa, että joukkoliikenteen matkustajamäärien kasvattamiseksi maksuton joukkoliikenne kuukauden ajaksi on kohtuullisen kallis ratkaisu, sillä nykyisellään kaupungin edulliset lipputuotteet eivät luo kuin pienen kynnyksen joukkoliikenteen käyttämiseen. Esimerkiksi mobiilikertalippujen hinnat ovat aikuinen 2,60€, seniori (yli 65 v.) 1,80€ ja nuori (7-17 v.) 1,30€. Kuukausittaiset lipputulot kaupungille ovat vaihdelleet kesäkuusta 2024 lähtien 23 592€ - 121 254€ välillä.

 

Maksuttoman joukkoliikenteen järjestämisen on kuitenkin osoitettu olevan tehokas keino matkustajamäärien kasvattamiseen, sillä esimerkiksi jokikarnevaalien aikana (30.8.2025) paikallisliikenteen matkustajamäärä kolminkertaistui normaaliin elokuun lauantaihin verrattuna.

 

Kaupunki-infra toteuttaa maksuttoman joukkoliikennekuukauden alkaen joulunavauksesta 29.11.2025, kaikilla kaupungin ostamilla paikallisliikennelinjoilla sekä saaristolinjoilla. Joulukuussa lipputulomenetys kaupungille on muita talvikuukausia alhaisempi ja uusien matkustajien houkutteluun voidaan käyttää myös joulukuun aikana olevien tapahtumien markkinointia. Lisäksi joulukuussa tämän maksuttoman kuukauden järjestäminen tukee vahvasti kaupungissa tapahtuvia erilaisia tapahtumia, jolloin kokonaishyöty tapahtumien saavutettavuuden kannalta on parhaimmillaan.

 

Maksuttoman kuukauden markkinoinnissa hyödynnetään kaupungin omien markkinointikanavien lisäksi Keskustan kehittämiskumppaneiden, kuten Porvoon elävä keskusta ry:n, Porvoon Yrittäjät ry:n ja Vanhan Porvoon Kauppiasyhdistys ry:n kanavia. Näiden yhdistysten kanavat tavoittavat sekä keskustan alueen asukkaita että yrittäjiä, jotka voivat edelleen välittää tietoa maksuttomasta joukkoliikennekuukaudesta omille asiakkailleen. Markkinoinnissa nostetaan esiin myös joulun ajan tapahtumat ja keskustan asiointimahdollisuudet, jolloin maksuttoman joukkoliikenteen hyödyt asukkaille korostuvat.

 

Maksuttoman jakson aikana matkustamisesta pyritään tekemään mahdollisimman helppoa ja vaivatonta siten, että matkustajien ei tarvitse ostaa matkalippuja tai leimata sarja- tai kausilippuja. Matkustajamäärien kerääminen toteututaan kuljettajan tekemillä kirjauksilla.

 

Koulukuljetukseen oikeutetut koululaiset leimaavat bussimatkansa joulukuun aikana normaaliin tapaan, joten lipputulotappio laskee arviolta noin 20%, sillä joulukuussa 2024 kasvun ja oppimisen kustantamilla lipputuotteilla tehtiin 21% kaikista kuukauden matkoista.

 

Ennustettava lipputulotappio olisi noin 100 000 € kun arvioidaan luonnollinen matkustajamäärän kasvu ilman koulukuljetusoikeutettuja opiskelijoita. Toteutus vaatii hyväksytyn talousarviomuutoskäsittelyn.

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta päättää toteuttaa maksuttoman joukkoliikenne kokeilun aikavälillä 29.11.-31.12.2025.

Koulukuljetukseen oikeutetut koululaiset leimaavat bussimatkansa joulukuun aikana normaaliin tapaan. Muiden matkustajien ei tarvitse ostaa matkalippuja tai leimata sarja- tai kausilippuja. Matkustajamäärien kerääminen toteutetaan kuljettajan tekemillä kirjauksilla.

Toteutus vaatii hyväksytyn talousarviomuutoskäsittelyn.

Pykälä tarkastetaan heti.