RSS-länk
Mötesärende:https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Föredragningslista 28.10.2025/Ärendenr. 13
Föregående ärende | Följande ärende | ![]() |
Poikkeamispäätös, lumenkaatopaikka, Kuninkaanportti-Hornhattula
Kaupunkikehityslautakunta 28.10.2025
2472/10.03.00.03/2025
Valmistelu ja lisätiedot
kaavoitusarkkitehti Pekka Mikkola, etunimi.sukunimi@porvoo.fi
Hakemus:
Kiinteistölle 638-23-357-1, osoitteeseen Hornhattulantie 50, haetaan lupaa käyttää edelleen aluetta lumenkaatopaikkana. Poikkeamista haetaan asemakaavassa alueelle osoitetusta käyttötarkoituksesta.
Alueella on ollut lumenkaatopaikka jo noin 25 vuoden ajan. Alueen ensimmäinen asemakaava on tullut voimaan vuonna 2016. Asemakaavassa alueelle osoitettu käyttötarkoitus ei mahdollista lumen vastaanottoa. Tilanteeseen puututtiin vuonna 2024, jolloin todettiin, että toiminta on saatettava säädösten mukaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa rakentamisen lupaa, jonka myöntämisen edellytykset on ensin tutkittava poikkeamismenettelyllä. Hakemukseen sovelletaan vielä maankäyttö- ja rakennuslain säädöksiä.
Asemakaavassa alueella on kookas teollisuusrakennusten korttelialue, joka ei ole toistaiseksi toteutunut. Alue on kaupungin omistamaa. Lumenkaatopaikka on sijainniltaan edullinen eikä moottoritien melualueelle sijoittuvasta toiminnasta ole tunnistettu haittaa ympäristölle. Alueelle on laadittu toimintaselvitys, hulevesien hallinnan yleissuunnitelma ja vesien laadun tarkkailusuunnitelma, jota noudatetaan. Naapurit eivät ole huomauttaneet hakemuksesta. Valtatie 7:n pitäjä, Uudenmaan ELY-keskus, näkee toiminnan mahdolliseksi. Ympäristönsuojeluviranomainen asettaa toiminnalle reunaehtoja ja katsoo, että lupa tulisi myöntää määräaikaisena.
Katujen kunnossapidon ja sitä koskevien velvoitteiden täyttämiseksi alueen käyttäminen toistaiseksi lumenkaatopaikkana on tarpeellista, koska vaihtoehtoisia paikkoja ei ole vielä löydetty. Toiminta ei päätöksen ehdoilla aiheuta haittaa ympäristölle, joten lupa on myönnettävissä pysyvänäkin. Mikäli alueelle tulisi tehokkaamman maankäytön hanke, olisi nykyinen kausiluontoinen toiminta siirrettävissä pois ketterästi.
Rakentamisrajoitus:
- Rakentaminen vastoin voimassa olevaa asemakaavaa. Asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle muiden alueiden käytölle (MRL 58 §).
Liitteet:
Lupapäätös 638-2025-5034
Sijaintikartta ja asemapiirros
Kaupunkikehitysjohtaja
Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä MRL 171 §:n nojalla haetun poikkeamisen liitteenä olevan lupapäätöksen 638-2025-5034 mukaisesti.
Pykälä tarkastetaan heti.
Föregående ärende | Följande ärende | ![]() |