Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Föredragningslista 28.10.2025/Ärendenr. 7



 

Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2026-2027

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 28.10.2025     

2426/12.00.01/2025  

Valmistelu ja lisätiedot

perusopetus ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen, perusopetus ja lukiokoulutusjohtaja Rikard Lindström, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kaupungin hallintosäännön mukaan kasvun ja oppimisen lautakunta päättää peruskoulujen ja lukioiden työ- ja lomapäivistä.

 

Lukuvuodessa on 190 työpäivää, ja se päättyy lauantaina viikolla 22 (POL 3 §). Jos itsenäisyyspäivä, loppiainen tai vappu ajoittuvat muulle arkipäivälle kuin lauantaille, työpäivien määrä vähenee vastaavassa määrin. Tämän vuoksi lukuvuonna 2026–2027 on yhteensä 189 työpäivää.  

 

Valmistelussa on otettu huomioon kasvun ja oppimisen lautakunnan 23.11.2023 tekemä päätös § 107. Tuolloin lautakunta päätti, että jatkossa noudatetaan seuraavia periaatteita:

- Joka toinen vuosi on lyhyt syysloma ja joka toinen vuosi pitkä.

- Syysloma sijoittuu pituudesta riippumatta viikolle 42.

- Joululoman tulee ulottua loppiaiseen asti.

 

Koska kuluvan lukuvuoden syysloma oli lyhyt, lukuvuoden 2026–2027 syysloma on viikon pituinen.

 

Liitteet

Koulujen työ- ja lomapäivät lv 2026-2027

Suomenkielisen koulutusjaoston päätös 21.10.2025 ote § 82

Ruotsinkielisen koulutusjaoston päätös 21.10.2025 ote § 68

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että Porvoon kaupungin peruskouluilla ja lukioilla on seuraavat työ- ja lomapäivät lukuvuonna 2026-2027.

Syyslukukausi:
to 13.8. - ti 22.12.2026 (89 työpäivää)
syysloma ma 12.10. - pe 16.10.2026 (viikko 42)
joululoma ke 23.12.2026 - ti 6.1.2027

Kevätlukukausi:
to 7.1.- la 5.6.2027 (100 työpäivää)
talviloma ma 22.2. - pe 26.2.2027 (viikko 8)