Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Protokoll 07.05.2024/Paragraf 72



 

 

Kaupunkikehityslautakunta 07.05.2024 § 72  

1031/10.02.03/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

kaavoittaja Camilla Stenberg, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kaupunkisuunnittelussa on valmisteltu ehdotus Etelä-Kevätkumpu I:n asemakaavaksi. Asemakaava koskee kortteleita 986-994 sekä katu-, virkistys- ja suoja-alueita kaupunginosissa 10, 12 ja 13. Asemakaavamuutos koskee katu- ja virkistysaluetta kaupunginosissa 10. ja 12.

 

Asemakaava käsittää Kevätkummun nykyisen asuinalueen eteläpuolella sijaitsevan alueen. Kaava-alue on kooltaan noin 7 hehtaaria ja se rajautuu lännessä joukkoliikennekatu Aurinkolaaksontiehen ja idässä Kevätlaaksonkallion uuteen asuinalueeseen. Porvoon kaupunki omistaa koko kaava-alueen.

 

Tavoitteet

Kaava-alue on osa Skaftkärr-hanketta. Tavoitteena on energiatehokas, omaleimainen, viihtyisä ja moderni asuntoalue, jossa huomioidaan uusiutuvan energian vaatimukset, kestävät liikenneratkaisut, houkuttelevat kevyen liikenteen väylät sekä hulevesien käsittelyn yhä tiukkenevat vaatimukset. Alueen keskellä 1600-1700 luvulla rakennettu kiviaita on eräiltä osin säilynyt hyvin, ja sitä tulee pitää muinaisjäännöksenä ja suojella muuttuvalta maankäytöltä.

 

Kaavaratkaisu

Asemakaavassa osoitetaan kaksi pienehköä uutta asuinaluetta, yksi kaava-alueen länsiosaan ja toinen sen itäosaan. Uudet asuinalueet rakennetaan kahden uuden kadun, lännessä Selustinkujan ja idässä Tiinukujan, molemmin puolin. Uusien asuinalueiden ja olemassa olevan asutuksen väliin jätetään viheraluekaista. Rakennukset sijoitetaan tonteille niin, että niiden päädyt on suunnattu nykyisille tonteille. Näin minimoidaan tonttien välisen suoran näköyhteyden aiheuttamat haitat.

 

Uuden asuinalueen ja Humlan ulkoilureitin väliin jää myös laaja viheralue. Kevyen liikenteen yhteydet keskustaan ja Kevätlaksoon sekä virkistysreitit Humlan ulkoilureitille varmistetaan.

 

Kerrosluku kaava-alueella vaihtelee riippuen tontin pinnanmuodoista ja ympäristöstä. Kaava-alueelle osoitetaan yksikerroksisia asuintaloja, rinnetaloja sekä kaksikerroksisia asuintaloja. Joillakin tonteilla rakennusoikeus osoitetaan kaksiosaisella luvulla sen mukaan, rakennetaanko asuintalo yhteen vai useampaan kerrokseen. Rakennusoikeus on pienempi, jos asuintalo rakennetaan yhteen tasoon (korkeintaan 150 k-m²).

 

Asemakaavassa osoitetaan yhteensä 30 uutta omakotitalotonttia (AO). Tonttikohtainen rakennusoikeus on asuintalojen osalta 100-220 k-m². Sen lisäksi saa rakentaa talousrakennuksia 20-40 k-m² tonttia kohti.

 

Kaava-alueen yhteenlaskettu rakennusoikeus talousrakennukset mukaan luettuina vaihtelee 5 200-6 100 k-m². Kaava-alueesta noin1,8 hehtaaria on osoitettu asumiselle ja noin 4,5 hehtaaria virkistyskäyttöön. Kaava-alueen aluetehokkuus on e=0,09 ja korttelialueiden keskimääräinen tehokkuus on e=0,35.

 

Kaavaprosessi

Koko Kevätlaakson alueen suunnittelu aloitettiin syksyllä 2012. Asukkaille järjestettiin tiedotustilaisuus Kevätkummun koululla 8.11.2012. Kaavatyön pohjaksi toteutettiin avoin internetkysely (Pehmo-Gis) 28.10.- 17.12.2012.

 

Koko Kevätlaakson alueen asemakaavaluonnos oli MRL 62 § ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 22.5. -20.6.2013 kahtena vaihtoehtona. Kevätkummun koululla pidettiin asukkaiden kuulemistilaisuus 27.5.2013. Etelä-Kevätkumpu I osa-alueesta jätettiin seitsemän (7) alustavaa lausuntoa ja neljä (4) mielipidettä. Tiivistelmä niistä sekä kaupungin vastine niihin ovat asemakaavaselostuksen liitteessä 3.

 

Etelä-Kevätkumpu I kaava-alueen tarkistettu kaavaluonnos oli nähtävillä 22.5. -20.6.2018 MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti ja luonnoksesta pyydetiin alustavat lausunnot. Alustavia lausuntoja jätettiin kuusi (6) ja mielipiteitä seitsemän (7). Suurin osa mielipiteistä koski liikenneyhteyttä uusille asuinalueille sekä tarvetta saada viheralue uusien tonttien ja nykyisen asutuksen väliin. Kaavaratkaisua on tarkistettu jätettyjen mielipiteiden perusteella. Asemakaavaehdotukseen on lisätty viheralueita, ja viheralueita on hiukan laajennettu. Liikenne uudelle asuinalueelle kaava-alueen itäosassa on osoitettu kulkemaan Kevätlaaksontien kautta. Yhteenveto alustavista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaupungin vastine niihin ovat kaavaselostuksen liitteessä 4.

 

Liitteet

asemakaavaehdotus

kaavaselostus liitteineen

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti hyväksyä vastineet alustaviin lausuntoihin ja mielipiteisiin ja päätti asettaa asemakaavaehdotuksen 482, Etelä-Kevätkumpu I, MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää siitä MRA 28 §:n mukaiset lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.