Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 26.02.2024/Paragraf 71


 

Viiden vakituisen työllisyysasiantuntijan viran perustaminen

 

Kaupunginhallitus 26.02.2024 § 71  

371/01.01.00.00/2024  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

Elinkeinopäällikkö Elina Duréault, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

TE25-uudistuksen lähestyessä Kuntakokeilun omavalmentajien määräaikaiset työsuhteet lähestyvät loppuaan.  Kaupungilla työskentelevän yhdeksän (9) omavalmentajan virkasuhteet päättyvät 31.12.2024. Virkasuhteiden määräaikaisuudesta johtuen Kuntakokeilussa on ilmennyt irtisanoutumisia. Samalla asiakasmäärät ovat työmarkkinatilanteen johdosta kasvaneet. Toisaalta varmuutta ei ole syntynyt liikkeenluovutuksella 1.1.2025 siirtyvän henkilöstön kokoonpanosta. Siirtyvä henkilöstö koostunee sekä omavalmentajista, esihenkilöistä, yrityspalveluiden asiakastyötä tekevistä, että erilaisia tukitehtäviä hoitavista henkilöistä. Onkin arvioitu, että viiden henkilöasiakastyötä tekevän palkkaaminen vakituiseen virkaan jo keväällä 2024 ei aiheuta merkittävää tai ollenkaan tuplaresursointia henkilöasiakastyön hoitamisen näkökulmasta.

 

Henkilöasiakastyötä on tehdään tällä hetkellä nimikkeellä omavalmentaja, mutta uudessa organisaatiossa on ajateltu, että henkilöasiakastyötä tekevien työnkuvaa paremmin kuvaisi nimike työllisyysasiantuntija.

 

Työllisyysasiantuntijat toimivat vuoden 2024 ajan kuntakokeilun henkilöasiakastyössä, ja vuodesta 2025 eteenpäin uusien ylikunnallisten TE-palveluiden henkilöasiakastyössä. Virat on tarkoitus avata haettaviksi maalis-huhtikuussa 2024.

 

vt. Kaupunginjohtaja 

Kaupunginhallitus päättää perustaa viisi vakituista työllisyysasiantuntijan virkaa. 

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti perustaa viisi vakituista työllisyysasiantuntijan virkaa.

Pykälä tarkastettiin heti.