Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 22.01.2024/Paragraf 19



 

Kaupunginjohtajan viran julistaminen haettavaksi

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 331 

 

 

Valmistelu- ja lisätiedot

henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaaari, anu.kalliosaari@porvoo.fi

 

 Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula on irtisanoutunut Porvoon kaupunginjohtajan virasta. Porvoon kaupungin hallintosäännön 43 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan. Kaupunginhallitus julistaa viran haettavaksi, päättää palkkauksesta, terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja määrärajan pituudesta ja koeajan käyttämisestä.

 

 Hallintosäännön 44 §:n mukaan kaupunginjohtajaksi valittavalta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon sekä Porvoon kaupungin viranhaltijoiden ja työntekijöiden kielisäännön mukainen kielitaito. Kielisäännön mukaisesti kaupunginjohtajalta edellytetään hyvää suullista suomen ja ruotsin kielen taitoa. Lisäksi kaupunginjohtajan edellytetään toisen kotimaisen kielen hyvää kirjallista taitoa ja toisen kotimaisen kielen luetun tekstin ymmärtämisen taitoa. Kielisäännön mukaisesti kielitaitovaatimus voidaan vahvistaa kelpoisuusehdoksi tai eduksi luettavaksi kielitaidoksi. Viran muista kelpoisuusehdoista päättää kaupunginhallitus.

 

 Kaupunginjohtajan kanssa solmitaan johtajasopimus.

 

 Kaupunginhallituksen kunnallisista ilmoituksista tekemän päätöksen mukaisesti rekrytointi-ilmoitukset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla ja kuntarekry-järjestelmässä. Muista ilmoituskanavista päättää palkkaava viranomainen. Kaupunginjohtajan virka koskevat hakemukset pyydetään jättämään sähköisesti kuntarekry-järjestelmään, mutta myös muulla tavalla määräajassa kaupunginhallitukselle osoitetut hakemukset otetaan vastaan ja huomioidaan virkahaussa. Rekrytointiprosessia tuetaan suorahaulla, jota koskeva toimeksianto tehdään Oy MU-Consultants AB - Mercuri Urvalin kanssa. Kaupunginjohtajan virkahakua tuetaan samanaikaisesti markkinointikampanjalla.

 

 Liite

 Viranhakuprosessi

 Viranhakuilmoitus

 

 

Puheenjohtaja
Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajan viran kelpoisuusehtoina edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon. Lisäksi edellytetään kuntatalouden osaamista, näyttöä strategisesta johtamisesta ja käytännössä osoitettua ylemmän tason johtamiskokemusta. Kaupunginjohtajana menestyy hyvä henkilöstön johtaja, viestijä ja verkostoituja, jolla on monipuolinen ymmärrys edunvalvonnasta, elinkeinoelämän ja kaupungin sidosryhmien toiminnasta. Virkavalinnassa arvostetaan myös aktiivista kehittämisotetta.  Kaupunginjohtaja tarvitsee työssään hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen suullista taitoa. Kaupunginjohtajan tulee myös kirjoittaa sujuvasti joko suomeksi tai ruotsiksi ja lukea kirjallista materiaalia molemmilla kotimaisilla kielillä.

Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajan virka julistetaan haettavaksi 15.1.2024 klo 12.00 mennessä. Virka täytetään seitsemän (7) vuoden määräajaksi. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Palkkaus sopimuksen mukaan.

Ennen viran vastaanottamista virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Kaupunginhallitus päättää, että viranhakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry-järjestelmässä ja kaupungin verkkosivuilla sekä tarvittaessa muissa medioissa ja kanavissa. Rekrytoinnin tukena käytetään rekrytointiyritystä.

Päätös tarkastetaan heti.

 

Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esityksen mukaisesti.

Von Schoultz, Mollgren, Gustafsson, Rainio, Kontio, Silvast ja Päivärinta eivät osallistuneet asian käsittelyyn. Henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari toimi sihteerinä.

 

 

 

Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 19  

2643/01.01.01.00/2023  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kaupunginjohtajan virka on ollut haettavana 1.12.2023 - 15.1.2024.

Määräaikaan mennessä virkaa haki 19 hakijaa, joista 13 täytti hakemusten perusteella kelpoisuusehdot.

 

Hakuprosessi etenee siten, että kaupunginhallitus valitsee kokouksessaan 22.1.2024 ne hakijat, joita virkahaun valmisteluryhmä, kaupunginhallitus ja valtuustoryhmät haastattelevat. Kaupunginhallitus haastattelee hakijoita 5.2.2024 kokouksen yhteydessä klo 15 alkaen ja valtuustoryhmät haastattelevat hakijoita viikoilla kuusi ja seitsemän. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto pitää virkavaalin 28.2.2024

valtuuston kokouksessa.

 

Hakemukset liitteineen ovat kaupunginhallituksen jäsenten nähtävillä kokouksessa ja ennen kokousta kaupungintalolla.

 

Liitteet

Viranhakuilmoitus

Päivitetty viranhakuprosessi

Yhteenveto kelpoisista hakijoista

 

Puheenjohtaja 

Kaupunginhallitus valtuuttaa valmisteluryhmän esihaastattelemaan hakijoita ja tekemään sen jälkeen esityksensä haastateltavista kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus pitää ylimääräisen Teams-kokouksen 31.1.2024 klo 18, jolloin se valitsee haasteltavat kokoukseen 5.2.2024. 

Pykälä tarkistetaan välittömästi.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valtuuttaa valmisteluryhmän esihaastattelemaan hakijoita ja tekemään sen jälkeen esityksensä haastateltavista kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus pitää ylimääräisen Teams-kokouksen 31.1.2024, jolloin se valitsee haasteltavat kokoukseen 5.2.2024.