Dynasty informationsservice Sökning RSS Borgå

RSS-länk

Mötesärende:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://porvoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 27.11.2023/Paragraf 336



 

Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien matalan kynnyksen yrittäjyysharjoittelua nuorille

 

Kaupunkikehityslautakunta 14.06.2022 § 109 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot:

elinkeinopäällikkö Elina Duréault, elina.dureault@porvoo.fi

 

Silja Metsolan valtuustoaloitteen tavoitteena on kannustaa nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä kesälomakaudella. Yrittäjäharjoittelu on tarkoitettu 13?29-vuotiaat nuorille, jotka pääsevät matalalla kynnyksellä kokeilemaan ja harjoittelemaan yrittäjyyttä ja myymään omia tuotteitaan ja palveluitaan.

 

Porvoon kaupungilla nähdään, että nuorten yrittäjähenkisyys ja mahdollinen myöhempi työllistyminen yrittäjyyden kautta ovat sinänsä positiivisia päämääriä. Samoin Porvoon keskustan elävöittäminen erilaisin toimin, erityisesti kaupunkilaisten itsensä sekä paikallisten yritysten toimesta ovat myös tuettavia ilmiöitä, ja näitä kaupunki tukeekin vuosittain sekä rahallisesti että henkilötyövuosiresurssein.

 

Kuten Turun esimerkistä käy ilmi, on luonnollisin taho nimenomaan nuorten työllistymistä tukemaan työllisyyspalvelut. Porvoon työllisyyspalvelut hoituvat kuitenkin tällä hetkellä Kuntakokeilussa, TePa24-uudistusta odotellessa. Porvoon Kuntakokeilu on ollut alusta asti aliresurssoitu, ja valtion toimien siirtyessä kunnan huomaan kaikki resurssit ovat kuluneet perustehtävien haltuunottoon. Lisäresurssia ollaan kuitenkin saamassa toivottavasti ensi syksystä lähtien. Myös kaupunkiorganisaatio muilla osin on meneillään organisaatiouudistus, joka prosessina työllistää koko organisaatiota valtavasti, mutta jonka puitteissa toivottavasti tehostetaan myös mm. nuorten ohjaamista työelämän polulle.

 

Tämänhetkisessä tilanteessa Nuorten kesäyrittäjä-tori-aihiolle ei kaupunkiorganisaatiossa valitettavasti kertakaikkiaan ole resursseja, mutta kun työllisyyden hoito kaupungilla toivottavasti organisaatiomuutoksen seurauksena selkiytyy, voidaan asiaa tarkastella uudestaan, realistisesti ehkä kesäkautta 2024 ajatellen.

 

Apulaiskaupunginjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että
aloitteen tekijöille annetaan edellä esitetty lausunto vastauksena
valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uuteen valmisteluun.

 

 

Elinvoimalautakunta 31.10.2023 § 70 

 

 

 Valmistelu- ja lisätiedot

Elina Duréault elina.dureault@porvoo.fi

 

Työllisyydenhoidon resurssit koostuvat toistaiseksi Kuntakokeilun viranomaistyötä tekevästä henkilökunnasta sekä TE-uudistuksen kahdesta valmistelijasta, eikä resurssitilanne ole työllisyyden edistämisen osalta vielä Porvoossa ratkennut.

 

Ymmärrys on kuitenkin lisääntynyt liittyen torin tämänhetkiseen toimintaan; Porvoon kaupungin torisäännön mukaan kauppatorilla saa myydä kaikkia tuotteita lakien, asetusten ja määräysten sallimin edellytyksin. Toripaikan (4m x 4m) vuokraaminen päiväksi maksaa kaupunkikehityslautakunnan vahvistaman hinnaston mukaisesti 19,36 € / päivä (alv 0 %). Tori on avoinna maanantaista lauantaihin klo 6-21 sekä sunnuntaisin klo 7-16. ja siellä on 71 toripaikkaa (vuosi- sekä päiväpaikkoja).

Kauppatorin maksuttomilla pienmyyntipaikoilla taas saa myydä pieniä määriä hedelmiä, marjoja, vihanneksia, kukkia, leivonnaisia ja käsitöitä tai vastaavia, joita myyjä on itse kasvattanut, poiminut tai valmistanut. Myynti ei saa olla luonteeltaan ammattimaista. Pienmyyntipaikkojen koko on 1m x 1m. Kaupunki-infralla on valtuudet antaa yleishyödyllisille järjestöille, koululuokille tai vastaaville tahoille luvan käyttää mitä tahansa myyntipaikkaa korvauksetta erilaisten tapahtumien järjestämistä, toiminnan esittelyä tai muuta sellaista tarkoitusta varten enintään kahdeksi päiväksi, jos torilla on vapaita paikkoja. Pitkäkestoisen alennuksen paikasta tai paikan ilmaiseksi myöntäminen esim. myyjän iän perusteella ei ole täysin ongelmatonta, mutta toki erillisen poliittisen päätöksen kautta mahdollista.

 

Aloitteessa viitataan Turun esimerkkiin, ja esimerkki onkin kiinnostava. Turussa kesäyrittäjätoria kokeiltiin kahtena kesänä (2021 ja 2022). Kokeilu toteutettiin yhteistyössä TAT:in (Nuorten yrittäjyysorganisaatio) kanssa. Kokeilusta saatiin erityisesti ensimmäisenä vuonna positiivisia kokemuksia. Vuonna 2022 kokeilu toteutettiin pääosin lähes kokonaan ostopalveluna, ja tulokset eivät olleet enää yhtä hyviä. Kesäyrittäjätoria ei toteutettu kesällä 2023.

 

Nuoria kannustetaan Porvoon työllisyyspalveluissa (Kuntakokeilu) sekä Ohjaamossa siihen, että he voisivat hyödyntää toria torisäännön puitteissa erilaisiin liiketoiminnallisiin kokeiluihin jo nyt. Erityisesti maksuttomien paikkojen käyttö on hyvä ansaintamahdollisuus aktiivisille nuorille jo nykyisellään.

 

Jos varsinaista Kesäyrittäjätoria Turun malliin halutaan Porvoossa kokeilla, tulee torin koordinointi ja mahdollinen palveluiden ostaminen resursoida riittävällä tavalla. Työllisyyspalveluiden henkilöresurssit tällä hetkellä ovat vastaavanlaiseen koordinointiin riittämättömät, mutta paikallisten työllisyyden edistämistoimenpiteiden suunnittelu on osa TE25-kokonaisuuden rakentamista, ja koordinointiresursseja voidaan ajatella kasvatettavan.

 

Apulaiskaupunginjohtaja

 


Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että yllä oleva vastaus annetaan kaupunginvaltuustolle, eli että Työllisyyspalveluita kehittäessä pidetään mielessä Turun esimerkin opit, ja otetaan asia uudelleen tarkasteluun, kun työllisyyspalveluiden resursointi sen mahdollistaa.

 

Päätös
Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle, että yllä oleva vastaus annetaan kaupunginvaltuustolle, eli että Työllisyyspalveluita kehittäessä pidetään mielessä Turun esimerkin opit, ja otetaan asia uudelleen tarkasteluun, kun työllisyyspalveluiden resursointi sen mahdollistaa.

 

 

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 336  

932/00.00.02.01/2022  

 

Liite

Valtuustoaloite

 

Apulaiskaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää antaa yllä olevan kaupunkikehityslautakunnan esityksen vastauksenaan Silja Metsolan valtuustoaloitteeseen ja lähettää vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti antaa yllä olevan kaupunkikehityslautakunnan esityksen vastauksenaan Silja Metsolan valtuustoaloitteeseen ja lähettää vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.